Vuoden 2009 muistoja kohdassa RR-historiaa.
RR stories from the year 2009 You can read from RR -history.




Suksiminen suosiossa 17.11.2009
(Kolumni, Jaakko Heikkinen, RR1 opas)
Rajalta Rajalle –hiihtoa 17.11.2009
Kuusamo – Taivalkoski – Pudasjärvi – Ranua – Keminmaa – Tornio
Nykyinen reitti käytössä vuodesta 1994 17.11.2009
Vuonna 1984 Ranuan silloisen kunnanjohtajan Kauno Harjun ideoima hiihto on ponnistellut alun vähäisten osallistujamäärien jälkeen merkittäväksi kansainväliseksi hiihtotapahtumaksi. Markkinointi on tapahtunut pääsääntöisesti kotimaan kamaralla ja kansainvälisen markkinoinnin ovat hoitaneet hiihtäjät itse, puskaradion välityksellä. Tänä päivänä 5 matkatoimistoa Euroopassa ja 1 Yhdysvalloissa myy RR –hiihtoa.
Ensikertalaisia ja konkareita 17.11.2009
Hiihtäjien ikä vaihtelee pääsääntöisesti 20 – 75 vuoden välillä. Nuorimmat hiihtäjät on kuitenkin olleet RR –hiihdon historiassa 10 vuotta ja vanhimmat lienevät olleet noin 80 vuotta. Samoin kuin hiihtäjien ikä vaihtelee, vaihtelee myös hiihtäjien liikunnallinen tausta ja hiihtotaidot sekä kokemus. Mukana on sekä kuntoliikunnan harrastajia ja vannoutuneita hiihdon ystäviä että aivan ensi kertaa suksia kokeilevia.

Muistoja 23. Rajalta Rajalle -hiihdosta, memories

Hi fellow skiers, I am happy to share some photos from Rajalta Rajalle Hiihto. Please feel free to download from here: http://bochmann.blogspot.com/2006/03/skiing-in-lapland.html

From year 2004 by Antonio León García, Spain: http://www.barrabes.com/reportajes/articulos.asp?id_articulo=3489